Ruotsista lähtöisin oleva Kindred Group on kertonut noin 4 % heidän asiakkaistaa olevan korkean riskin ongelmapelaajia. Samalla Kindred julkisti tavoitteen, että vuoteen 2023 mennessä ongelmapelaajien määrä olisi käytännössä nollassa.

Todennäköisin syy lukujen ulosantiin oli UK:n rahapeliviranomaisten ottama entistä kovempi asenne peliteollisuutta kohtaan. Kindred on kuitenkin yksi viidestä suuresta eurooppalaisesta rahapelioperaattorista, ja se toimia katsotaan muissakin operaattori piireissä tarkkaan.
Kindred Group omistaa 32Red ja Univetin.

Kindred Groupin vuoden 2020 liikevaihto oli 1,13 miljardia puntaa ja join 45 miljoonaa tulee näiltä ns. ongelmapelaajilta.

Kindredin Englannin johtaja Neil Banbury kertoi numeroiden julkistamisen olevan heidän tapansa kertoa alan todellisesta tilanteesta, ja siitä että parempaa kohti on tarkoitus edetä.

Toinen Englannissa isosti toimiva operaattori, Entain, jonka brändejä ovar Ladbrokes ja Bwin, kertoo perustaneensa erillisiä pelaajien paneeleja keskustelemaan pelaamisesta niin median kuin poliitikkojen kanssa.

Näiden yritysten ohessa Englannin Betting & Gaming Council varoitti, että pelaaminen voi hyvinkin lisääntyä ns. mustan talouden peleihin, jos lisenssikasinoiden toimintoja rajoitetaan liikaa. Englannin julkisen terveydenhuollon eli NHS:n tutkimuksen mukaan Englannissa on yhteensä noin 300 000 ongelmapelaajaa.

Julkisuudessa on ollut myös kritiikkiä Kindredin lukuihin. Mm. Regulus Partnersin Dan Waugh otti esille, että Kindred ei ole kertonut mitään niistä kriteereistä, joilla he listasivat ongelmapelaajat. Kindred kertoo, että ongelmapelaajia ovat sellaiset pelaajat joiden käyttäytyminen kertoo peliongelmista, tai pelaajia, jotka ovat jo itse sulkeneet pelitilinsä tai käyttäneet osa-aikaista pelitilin sulkemista.

Kohti nollarajaa

Jos mietit, oletko itse ongelmapelaaja, kysy itseltäsi nämä kysymykset:

  • Have you ever bet more than you could really afford to lose?
  • Have you needed to gamble with larger amounts of money to get the same feeling of excitement?
  • Have you gone back another day to try to win back the money you lost?
  • Have you borrowed money or sold anything to get money to gamble?
  • Have you felt that you might have a problem with gambling?
  • Have you felt people criticised you betting or told you that you had a gambling problem, regardless of whether you thought it was true?
  • Have you felt guilty about the way you gamble, or what happens when you gamble?
  • Has your gambling caused you any health problems, including a feeling of stress or anxiety?
  • Has your gambling caused any financial problems for you or your household?