Englannin rahapeliviranomainen eli Gambling Commission on asettanut sarjan uusia sääntöjä onlinepelaamiselle kasinosivustoilla. Näiden sääntöjen tarkoitus on suojella ja kontrolloida pelaajia enemmän. Nyt esitellyt muutokset on oltava kasinosivustoilla käytössä viimeistään 31.10.2021
Näiden uusien sääntöjen mukana on mm. automaattipelaamisen kielto, eli kolikkopeliä ei voi laittaa automaattisesti pelaamaan 100 kierrosta, kuten tähän mennessä on ollut mahdollista. Tällainen vastaava automaattikierrosten esto on ollut esimerkiksi Suomesssa jo aiemmin. Syy automaattikierrosten kieltoon ja yksinkertaisesti pelaajien suojeleminen. On todettu testeissä että pelaajat, jotka käyttävät automaattikierroksia eivät pysy kärryillä kokonaispelaamisestaa ja automaattikierrokset tekevät pelin lopettamisen vaikeammaksi joillekin pelaajille, varsinkin niille jotka ovat tottuneet tekemään kaikkea muuta pelaamisen ohessa.
Pelien nopeutta myös rajoitetaan. Eli tästä eteenpäin jokainen pelikierros eli spin pitää kestää vähintään 2,5 sekuntia. Lisäksi peleistä pitää poistaa mahdollisuus nopeuttaa kierroksia sekä erilaiset harhat, joilla mukamas voidaan vaikuttaa satunnaisen pelin lopputulokseen, sillä jokainen automaattipelin kierros on 100% sattumaa.
Myös voittografiikat tilanteissa, missä palautua raha on vähemmän kuin panos tullaan kieltämään. Voitosta voi puhua vain jos palautuva rahasumma on suurempi kuin asetettu kierrospanos.
Lisäksi kertaalleen pyydetty kotiutus on lopullinen, eli jatkossa ei kotiutusta voida peruuttaa ja rahoja palauttaa pelitilille pelattavaksi. Lisäksi pelaamiseen tulee jatkossa liittää selkeästi näkyville jokaisen pelikerran kokonaispelimäärät, jotta pelaaja näkee koko ajan kuinka paljon hän on pelannyt ja kenties voittanut sillä pelikerrallaan.
Komission pomo Neil McArthur kertoo kaikkien näiden muutosten lisäävän pelaajan mahdollisuutta ymmärtää ja seurata omaa pelaamistaan entistä paremmin.
Urheilu, turismin ja perinneasioiden ministeri Nigel Huddleston otti uudet säännöt ilolla vastaan kertoen näiden olevan oikea askel online pelimaailmojen tulevaisuudelle ja entistä turvallisemmalle pelaamiselle. Huddleston näkee muutoksen mahdollistavan pelaamisen liittyvän riskin pienenemisen riskiryhmässä olevilla pelaajilla.