Veikkauksen tytäryhtiön harjoittama kansainvälinen yritysten välinen liiketoiminta on käynnistynyt ja ensimmäiset tuotteet toimitettu asiakkaalle. Tytäryhtiön nimeksi valikoitui Veikkauksen sisäisen nimikilpailun perusteella nimi Fennica Gaming. Yhtiön liiketoiminta perustuu pelipalveluiden ja -tuotteiden toimittamiseen yritysasiakkaille ja se toimii kansainvälisillä pelikehitysmarkkinoilla.

Veikkauksen Fennica Gaming -tytäryhtiön toimitusjohtajana toimii Veikkauksen entinen liiketoimintajohtaja Timo Kiiskinen.

– Pitkä ja perusteellinen valmistelutyö on nyt takana ja olemme käynnistäneet uuden liiketoiminnan. Elämme toimialallamme historiallisia hetkiä. Uudistuksen myötä pääsemme kaupallistamaan kansainvälisesti sitä rahapelialan osaamista, jota Suomessa on, Kiiskinen toteaa. 

Yhtiön hallituksen muodostavat Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski, CIO Ari Aarnihuhta, CFO Regina Sippel ja lakiasiainjohtaja Hanna Kyrki. 

Vuoden alussa astui voimaan uusi arpajaislaki, joka mahdollisti Veikkaukselle kansainvälisen B2B-liiketoiminnan aloittamisen.

Suomessa kehitettyjä nettiarpoja pelattavissa Norjassa ja Ruotsissa

Fennica Gaming on solminut ensimmäisen kaupallisen sopimuksensa Lotteries Entertainment Innovation Alliance As:n eli LEIAn kanssa. LEIA on vuonna 2018 perustettu viiden kansallisen rahapeliyhtiön omistama yhteisyritys. Veikkauksen lisäksi LEIAssa ovat mukana Svenska Spel, Norsk Tipping, Danske Spil sekä Française des Jeux.

Ensimmäisenä peliyhtiönä Fennica Gamingin myymät ja Veikkauksen kehittämät pelit otti käyttöön norjalainen Norsk Tipping. Suomessa kehitetyt nettiarvat Sinnatagger (Äkäpussit),Tuttifrutti (Fruttis), Gullfeber (Kulta-Jaska) ja Fugleflokken (Nokkapokka) ovat pelattavissa Norsk Tippingin verkkopalvelussa.

– Norsk Tipping on seurannut jo vuosia kiinnostuneena nettiarpojen kehitystä Veikkauksessa. Rakennamme parhaillaan uutta pelivalikoimaa viihdepelien kategoriaan, jonka olemme nimenneet Yezz:ksi. Fennica Gamingin pelit, joissa yhdistyvät innovatiivinen pelattavuus, moderni skandinaavinen design ja kiinnostava pelilogiikka, ovat tärkeä lisä tähän valikoimaan. Tällä hankkeella pyrimme saamaan pelaajamme siirtymään peleihin, joissa riskit ongelmalliseen pelaamiseen ovat pienemmät. Hanke on yksi monista merkittävistä toimenpiteistä, joita Norsk Tippingissä tehdään vastuullisen pelaamisen edistämiseksi, kertoo Hans Erland Ringsvold, Head of Gaming Operations Norsk Tippingiltä.

Myös Ruotsin Svenska Spel on ottanut käyttöönsä Nokkapokka-nettiarvan ja se on pelattavissa Ruotsissa samannimisenä kuin Suomessakin. 

– Tämä uusi liiketoiminta on meille todella suuri harppaus kohti uutta ja äärimmäisen iso mahdollisuus Veikkauksen tulevaisuudelle. Tarkoituksenamme on rakentaa kansainvälisestä liiketoiminnasta toinen vahva kivijalka Veikkaukselle. Teemme tarmokkaasti työtä sen eteen, että asiakkaidemme liiketoiminta kehittyy laadukkaiden pelisisältöjen, luotettavien ratkaisujen ja vastuullisen pelaajaymmärryksen avulla, Kiiskinen sanoo.

Lue lisää Fennica Gamingin nettisivuilta.