Sijoitusyhtiö Piomo on hankkimassa 91,7% omistuksen italialaisesta Microgame tuottajasta. Kyseinen tuottaja siis valmistaa rahapelejä nettikasinoille ja onkin Italian markkinoilla yksiä isoimpia nimiä. Nykyiset omistajat tällä hetkellä ovat Monitor Clipper Funds LP ja TPG Growth jotka ovat yksityisiä rahastoja.

Kyseisen kaupan ehtoja ei ole julkaistu mutta Piomo kertoi sen verran että moni johtoasemassa toimiva henkilö kuten esimerkiksi toimitusjohtaja Marco Castaldo tulee pysymään virassaan.

”Piomon liittyessä mukaamme merkkaa uuden vaiheen projektimme kasvun polulla.” Castaldo itse kertoi. ”Nämä uudet omistajat edustaa lupausta. Ei pelkästään vain yhtiölle vaan myös meidän asiakkaillemme jotka tulevat hyötymään meidän tuotteistamme.” hän jatkoi vielä.

Lopuksi Castaldo vielä mainitsi edelliset kumppaninsa. ”Haluan kiittää vielä Monitor Clipper:n kumppaneita sekä TPG Growth:n tukea. He ovat tuoneet niin paljon tähän tuotantoon ja yhtiön kasvuun viime vuosikymmeninä.”

Perustettu vuonna 1996, Microgame palvelee 50 eri pelioperaattoria ja iGB:n raporttien mukaan heidän pokeripeleissä liikkui 2,2% koko maassa pelatuista rahoista. Tämä siis tosiaan koskee vain nettipokerin markkinoita mutta se on silti kova luku.

Tämän kaupan myötä Piomo on viimeisin sijoitusyhtiö joka on tehnyt hankinnan Italian markkinoilla. Tätä ennen oli toinen tapaus jolloinka International Game Technology myi heidän omistuksessaan olevan Lottomatica B2C Businesses. Tuolloin sen osti Gamenet Group joka on osa isoa maailmanlaajuista jättiä, Apollo Global Management yhtiötä.

Jokainen näistä tapauksista on isoja muutoksia ja niistä voi seurata ihan maailmanlaajuisia muutoksia ajan kuluessa. Nettipelaaminen on uusi juttu monessa maassa ja tällä nyt tarkoitamme yksityistä puolta. Onhan nettikasinoita ollut jo olemassa 90-luvulta asti mutta yksityiset nettikasinot ovat alkaneet vasta viimevuosina laillistumaan. Vuoden alussa on ollut monta eri lakimuutosta nettioperaattoreita ja nettikasinoita koskien lukuisissa maissa. Ehkä suurimmat muutokset viimekuukausina ovat olleet Saksassa, Englannissa ja Tanskassa.

Ehkä näemme lähivuosina muutoksia myös Suomessa, ehkä emme mutta jokaisesta nettipelaamisen aiheisesta uutisesta kirjoitamme päivittäin tänne. Kannattaa siis olla kuulolla!

Tämänkin artikkelin teille suomensi ja julkaisi Carnival News, alkuperäinen on luettavissa englanniksi täältä.