Netti affiliate ja sisältömarkkinointi yritys Raketech kasvoi vuoden 2020 aikan 23% suureksi osaksi ostamiensa uusien palveluiden ja yritysten kautta. Liikevaihtoa yli lopulta lähes 30 miljoonaa euroa, kun se 2019 oli 23,9 miljoonaa euroa.

Liikevaihdosta 85,1% tuli kasinoista, kun 2019 lukema oli 68,4%, mutta urheilu tipahti 11,5% kun se oli 27%, kiitos koronaviruksen aiheuttaman urheilun tauon.

Maantieteellisesti Raketechin tärkein alue oli Pohjoismaat josta suyntyi 80,4% liikevaihdosta, vaikka sen osuus tipahti vuoden 2019 93,1%:sta eli muun maailman osuus on nousussa.

Suurin osa kasvusta on kiitos hankintojen, joihin kuului myös Lead Republik maaliskuussa 1,4 miljoonalla eurolla ja marraskuussa ostettu USA:n markkinoiden American Gambler.

Olen iloinen nähdessäni, että hankinnat tuottivat hyvin odotuksiin nähden kasvua ajatellen vuoden 2020 aikana.

Toimitusjohtaja Oskar Mühlbach

Yritys odottaa vuodelta 2021 orgaanista kasvua edelleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *