Ruotsi teki rohkean teon pari vuotta sitten siirtyessään monopolista lisenssimalliin. Ensimmäisen vuoden aikana nähtiinkin Ruotsissa, että rahapelimarkkinat kuumenivat ja mainonta oli voimakasta. Arvattavissa oli kuitenkin, että ensimmäisen vuoden jälkeen markkinaosuudet olisivat pitkälti jaettu ja ruotsalainen kasinomarkkina rauhoittuisi. Nyt 2021 Ruotsin lisenssimarkkinoilla on 100 lisenssoitua rahapelioperaattoria ja maan sisäinen mainonta on rauhoittunut.

Yksi syy on myös ollut tiukentuneet mainonta-asetukset, jotka ovat tulleet käyttöön, sekä yksi rauhoittava syy oli korona-virus, mutta kokonaisuudessaan Ruotsin rahapelimarkkina ei vuoden 2020 aikana vähentynyt kovin paljoa, ei niin paljon kuin olisi voinut odottaa.

Vuonna 2019 Ruotsin rahapelimarkkina oli kokonaisuudessaan liikevaihdoltaan 24,8 miljardia kruunua. Vuoden 2020 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana markkinat tipahtivat 1,4%. Urheiluvedonlyönti luonnollisesti kärsi eniten, mutta toisaalla nettikasinot toivat vuoden aikana ennätysmäärän uusia pelejä ja pelien kehitys on jatkunut samaan tahtiin nyt 2021. Itseasiassa nettikasinoiden liikevaihto kasvoi muutamalla prosentilla, mutta se ei aivan riittänyt koko alan kasvulukemiselle saamiseksi. Tiesitkö muuten, että Euroopan nettikasino-operaattoreiden TOP5 listalla on kaksi yritystä Ruotsista: Kindred ja Betsson.

Yksi hidastava tekijä oli myös voimaantullut talletuskatto pelaajille.

Vastaa