CNC Carnival News Company kirjoittaa ja suomentaa iGaming alan eli uutisia lähinnä Euroopasta, mutta myös muualta maailmalta. Olemme aloittaneet tämän sivuston, koska uutisia ei oikeasti löytynyt yhdeltä sivulta kootusti. Olemme kuitenkin pieni toimisto, eikä meillä valitettavasti ole resursseja vielä tuottaa uutisia päivittäin, mutta pari kertaa viikossa olemme omaksi tavoitteeksemme asettaneet.

Oman energiatason pitäminen tarpeeksi korkealla onkin pienen toimistomme yksi tärkeimmistä sisäisistä tehtävistä. Se tarkoittaa, että työtehtävät jaetaan jokaiselle kohtuullisen tasaisesti, eikä näin kukaan joudu tekemään enempää kuin ehtii tai jaksaa. Töiden ohella jokaisen on kuitenkin pidettävä itsestään huolta, niin meillä kuin muualla, ja siksi tälläinen ”väliuutinen”.

Hoida itseäsi

Jos kärsit stressistä, se näkyy joka asiassa. Voi olla että alat esimerkiksi unohtelemaan asioita, tai teet asiat puolitiehen. Me olemme havainneet että stressin kanssa auttaa jopa trendiksi noussut luonnontuote CBD-öljy. Joko sellaisenaan tai ruoan kanssa nautittuna. CBD-öljystä liikkuu paljon tarinaa ja juttua, joten jos sinua oikeasti kiinnostaa lukea mistä on kyse, lue lisää linkin takaa.

Stressinhallintaan liittyvät oikeastaan kaikki muutkin tämän artikkelin osiot. Kyse ei ole suoranaisesti oman elämän ja elämisen rajaamisesta vaan pientä tarkennusta siihen, miten omaa elämää kannattaa elää.

Nuku tarpeeksi

Yksi tärkeimmistä asioista on uni. Sinun pitäisi saada joka yö nukuttua sen verran, että herätessäsi tiedät nukkuneesi tarpeeksi. Ihminen tarvitsee unta resetoidakseen edellisen päivän kuluttavat hetket ja sitä varten unessa pitää käydä aina siellä syvässä unessa saakka. Voit ottaa päivälläkin vartin torkut, mutta älä ota pidempiä päiväunia, sillä ne sitten sekoittavat yöunesi!

Normaalisti ihminen nukahtaa noin puolessa tunnissa ja on yön aikana hereillä vajaat puoli tuntia. Kärsit unettomuudesta, jos unen saaminen tai unessa pysyminen on vaikeaa vähintään kolmena yönä viikossa. Riittävä yöunen määrä vaihtelee eri ihmisillä kuudesta yhdeksään tuntiin.

is.fi

Hyvään uneen liittyy myös se, miten valmistaudut uneen. Sinun tulee esimerkiksi unohtaa se television tai tietokoneen käyttö ja katselu sängyssä, eikä se älypuhelinkaan ole hyvä idea viimeisenä tekemisenä ennen nukkumaan menoa. Parasta olisi, jos voisit rauhoittua hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa, sammuttaa television ja laittaa sen puhelimen sivuun – todennäköisesti mikään ei muutu, vaikket niitä viimeisiä sosiaalisen median juoruja nukkumaan mennessä lukisikaan.

Älä myöskään syö mitään raskasta viimeisenä iltapalanasi, muutenkin ravinto ja ruokailu ovat tärkeitä omassa jaksamisessa.

Syö säännöllisesti

Kyse ei siis ole laihduttamisesta, vaan terveellisestä syömisestä. Terveellinen syöminen rakentuu säännönmukaisuudesta ja monipuolisuudesta. Syömisen tulee kattaa energian tarpeesi, muttei myöskään varastoida rasvoja, suoloja tai sokereita kehoosi. Siksi on tärkeätä tiedostaa, mitä syöt ja koska syöt.

Näläntunteen iskiessä on hyvä syödä kunnon ruokaa, joka sisältää runsaasti elimistön tarvitsemia ravintoaineita tyydyttäen samalla energiantarpeen. Makeiset, suklaa, perunalastut, keksit ja muut ruokavalion sattumat eivät ole hyviä vaihtoehtoja nälän karkottamiseen, sillä ne sisältävät hyvin vähän ravintoaineita, mutta sitäkin enemmän energiaa. Ne myös vievät näläntunteen pois, jolloin oikeat ateriat eivät maistu niin hyviltä. Kylläisyyden tunne ei kuitenkaan kestä pitkään, ja pian on uudelleen nälkä. Ruokavalion sattumiksi kutsutaan niitä ruoka-aineita, joita kannattaa syödä vain harvoin ja harkiten, tai ei ollenkaan.

https://www.ruokatieto.fi/ruokakasvatus/ruokaketju-ruuan-matka-pellolta-poytaan/ravitsemus-ja-ruuan-valinta/miten-syoda/syo-saannollisesti

Nukkuminen ja syöminen ovat hyviä lähtökohtia, mutta älä unohda myös juomista. Aikuinen ihminen tarvitsee sen pari litraa nestettä päivässä. Älä liikaa tukeudu energiajuomiin, sillä ne antavat lisäenergiaa pariksi tunniksi, mutta sen jälkeen energian puute iskee kaksinkertaisena. Pikemminkin juo vain vettä läpi päivän lasi kerrallaan ja varmista kehosi nestevirtaus.

Älä unohda liikuntaa

Liian moni miettii, että liikunta tarkoittaa salille menemistä tai hölkälle lähtöä. Totta se on, että sitähän se liikunta on, mutta jos olet päivät pitkät toimistossa töissä, hyvä alku on jo käydä vain kävelyllä läheisessä metsikössä tai puistossa. Luonto nollaa aivosi ja silmäsi lepäävät, tämä on tutkittua tietoa. Siksi kaupungeissa on puistoalueita. Ihminen todellakin on osa luontoa, eikä se lähde meistä pois.

Luonto on monipuolinen terveyden ja hyvinvoinnin lähde. Sen vaikutukset voidaan huomata eri aistien kautta. Tutkimusten mukaan luonnossa liikkumisella ja jo pelkällä luonnossa oleskelulla on monia positiivia vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin.

https://ukkinstituutti.fi/liikkuminen/liikkumisen-ymparistot/luontoliikunta-liiku-metsassa-ja-poluilla/

Kaikki tarvitsevat ystäviä

Ihmisen hyvinvointiin liittyy syvällisesti myös sosiaalisuus eli muiden ihmisten kanssa toiminta. Ovat ne sitten ystäviä tai asiakkaita tai vain ohikulkevia ihmisiä, meidät on luotu keskustelemaan toistemme kanssa. Toimiva sosiaalinen elämä luo elämäämme tunteita, osa positiivisia osa pettymyksiä, mutta siitä kaikesta koostuu elämä ja sen kokemukset.

Hyvä mixi unta, ruokaa, liikuntaa, työtä ja sosiaalista elämää luo loistavat edellytykset myös menestymiselle ja jaksamiselle vaikeussakin tilanteissa, älä väheksy itseäsi, ole ylpeä siitä mitä olet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.