Carnival News Company on sisällöntuotanto yhtiö, joka toisaalla tuottaan internettiin sisältöä niin suomeksi, ruotsiksi kuin englanniksi lähinnä erilaisten nettisivustojen sekä sosiaalisen median kanavien käyttöön. Tuotamme sisältöä sekä omille kanavillemme, että myös asiakkaiden tilauksesta heidän haluamiinsa kanaviin.

Työskentelemme kansainvälisesti, eli meillä on sekä asiakkaita, sivustoja, että sisällöntuottajia eri maista ja siksi voimme tuottaa isonkin määrän natiivisisältöä kohtuullisessa ajassa.

Yrityksen taustat ovat kirjoittamisessa ja sisällöntuottamisessa jo ajalta ennen internetin vallankumousta, joten sisältöä olemme tuottaneet jo vuosikymmeniä, ja tuotamme nykyään sitä joka päivä.

Sivustokehitys

Tuotamme myös valmiita sivustoja ja sosiaalisen median kanavia, joita myös myymme eteenpäin. Tavallisessa tapauksessa olemme voineet rakentaa sivuston kuten www.autotjaliikenne.fi ja olemme sitä sitten kehittäneet ja tuottaneet sisältöä parin vuoden ajan ennen myyntiä edelleen. Tavallisen vuoden aikana käsittelemme vähintään 200 eri sivustoa tuotannossamme.

Meiltä voi myös tilata valmiita sivustoja, tai sivustoja ylläpidolla aihepiireittäin, tai jopa useampia sivustoja kattamaan suurempia aihekokonaisuuksia. Kysy ihmeessä lisää, jos tällainen tarve olisi ajankohtainen: info@carnivalnews.net

Tuotamme sisältöä ja sivustoja useille eri aloille ml. autoilu, urheilu, Esports, tekniikka, taide, viihde, muoti, ihmiset, tapahtumat, politiikka, luonto, kierrätys, vastuullisuus, yritystoiminta, konsultointi…..

Carnival News operations

Carnival News Company produces content. We produce it in Finnish, Swedish and English into web sites and social media. We produce the content both to our own channels and sites, as well as to our customers own channels and sites.

We work internationally, which means that we have both customers and creators living in different countries.

The base of our history was done in writing – so we have decades in content writing and years in content marketing – and today, we create new, native content on daily basis.

Site and media development

As we work a lot with web sites, we do also open, create, maintain and develop them ourselves, but we also close them, buy and sell ready and running sites. On a normal year we handle more than 200 sites through or production. And with websites, we also manage and develop different social media channels.

As a sample, we created and developed www.eepelit.fi for some time, and then we sold the site.

Our customers can even order a 100% ready website done from scratch, or websited with content update services. Please feel free to ask for quote on these services by just sending an email to info@carnivalnews.net – please note, that we work only with companies and not with individual agents.

We produce native content for cars and traffic, sports, Esports, technology, art, entertainment, fashion, people, politics, green values, casino, consulting etc

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.