Ison-Britannian hallitus ilmotti että he ovat käyneet läpi vuoden 2005 uhkapelien lakipykälää joka koskee talletus- ja nostorajoja. Tämä uhkapelilaki on pysynyt samana nämä 15 vuotta ja hallitus koki tarpeelliseksi käydä se uudestaan läpi.
Todella monessa maassa on ollut tänä vuonna paljon uudistuksia koskien uhkapelaamista, osa on löystänyt säädöksiä ja osa kiristänyt ja Suomi noista se jälkimmäinen.
Britanniassa onkin nyt pohdittu onko nuo valtion asettamat talletusrajat tarpeeksi tehokkaita ja voiko niitä joko nostaa tai laskea. Toisaalta hallitus on myös miettinyt nettikasinoiden mainoksien kieltämistä televisiossa sekä kaupunkien mainostauluilla.
Ensimmäinen asia hallituksella on käydä läpi säädökset, varsinkin nyt kun teknologia on kehittynyt niin paljon vuodesta 2005. Moni on ollut varsin tyytyväinen tähän päätökseen että hallitus käy asiaa uudestaan läpi.
Uhkapelien- ja vedonlyönninlautakunta on myös iloinen uutisesta mutta toivoo nimenomaan todistepohjaista tutkimusta ennen päätöksien tekoa.
Uhkapelikomissio, joka on ollut mukana lakipykälän tarkistuksessa kertoo että he ovat olleet onnellisia työskennellessään hallituksen kanssa tämän tapauksen parissa.
Uudistuksen myötä onkin hyvä myös lukea pieni juttu perinteisten kivijalkakasinoiden tulevaisuudesta ja miten ne pärjää nettikasinoiden rinnalla.
Alkuperäinen uutinen löytyy englanniksi täältä!